Silloin tällöin, kun tulee puhetta vaikka siitä,
kuinka paljon spesialistikäynnit eläinlääkärillä täällä maksavat tms.
keskustelukumppani saattaa huomauttaa jotain tällaista:
- Ei mutta ihan oikeesti? Sehän on vain koira.
Hmm...en yleensä ala keskustelemaan sen enempää, ehkä totean vain että:
- Winston ei ole "vain" , mitä sillä sitten tarkoitetaankin?
Vähempiarvoinen?
Ei niin huolehtimisen tai rakastamisen arvoinen...?
Meinaan, että noin sanova ihminen ei ole koskaan kokenut sitä millaista on rakastaa koiraa,
ja olla koiran rakastama.
Koira ei ole silloin omistajalleen "vähempiarvoinen",
vaan kultaakin arvokkaampi.
Olemalla ("vain") koira.
 |
|
Olen yksi niistä ihmisistä,
joille yksi elämän tarkoituksista
on olla koirilleni se ihminen,
jolle koira tahtoo olla ihmisen paras ystävä.
-Uma Aaltonen-
|
Lapsena minulla ei oikeastaan ollut kovin läheistä suhdetta eläimiin,
koiria lähinnä pelkäsin aikuisikään asti.
Monet sisaruksistani (meitä on kahdeksan) olivat allergisia,
joten lemmikkieläimen hankkimisesta ei edes koskaan muistaakseni keskusteltu.
Sitten, kaikenlaisten vaiheiden jälkeen me hankimme ensimmäisen koiramme, Impalan.
Ja minulle aukeni ihan uusi maailma.
Minä Rakastuin eläimeen - koiraan!
Ja se koira rakastui minuun.
Se oli jotain sellaista mitä en ehkä ihan ymmärtänyt tapahtuvan,
en ainakaan ihan näin "voimakkaasti".
Vaikka vähän jo aavistin tästä rakkauden tunteesta,
kun jännityksellä odotimme Impalan kotiinhakupäivää.
Mutta luulin vieläkin, että koiranomistaminen olisi kiva harrastus,
mukava lisä meidän perheeseemme.
Minut suorastaan yllätti, että myös koirarakkauteen liittyy,
ilon ja onnentunteen lisäksi,
valtava ikävä ja kaipaus,
huoli, ylpeys, menetyksen pelko ja kipu etc.
Ei rakkaus karvoihin katso...
 |
Tunteella ei ole pohjimmiltaan lajieroja. Samalla lämmöllä, samalla huolella, samalla ilolla, samalla hellyydellä silitän rakasta ihmistä kuin silitän ja halaan karvaisia ystäviäni.
On köyhää luulla, että eläinrakkautta voi arvostella sillä ettei eläin voi korvata ihmistä.
Onhan se myös päinvastoin. Ei ihminen voi korvata rakasta eläintä, vaikka hän olisi kuinka rakas.
Ne eivät kilpaile keskenään rakkaudesta.
Jos ne ovat kyllin rakkaita molemmat.
-Uma Aaltonen- (pikkuisen muutettu ) |
Koira ei ole "vain koira".
Se on todellinen, AITO ystävä, teeskentelemätön ja uskollinen.
Koiralla on aina aikaa,
ja se on tapaamisesta kerta toisensa jälkeen todella riemuissaan.
Ihan hyppii ilosta. Halaa ja pussaa.
 |
Tulen kotiin. Koira heittäytyy minua vasten.
Missä sinä olet ollut? Viivyit niin kauan. Kaipasin sinua, kaipasin sinua, kaipasin sinua. Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua. Mitä kassissa on? Onko minulle jotain? Oi, anna kun nuolaisen korvaasi. Oi, anna minun pureskella käsineitäsi. Sinä olet kotona!
-Pam Brown-
|
Sen/niiden kanssa viettää usein ne ihanimmat hetket, jakaa arjen ja juhlan.
Sydän hellyydestä pakahtuen.
 |
| "Koira tulee illalla kotiin. Kun se kiertyy paikalleen ja nukahtaa, alkaa sen sydänlämpö levitä huoneisiin." -Risto Rasa- |
Kun kohta kolme vuotta sitten jouduimme luopumaan rakkaasta Impalastamme sairauden vuoksi,
tuntui kuin pala sydämestäni olisi otettu väkisten pois.
tuntui kuin pala sydämestäni olisi otettu väkisten pois.
 |
| Tassunjälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku kulki sydämeni yli, sinäkö se olit koirani? Ohimatkallako vain? Et kai. Kyllä pysyvästi sinne muutit. Teit pesän lakanoihin, merkkasit myös nurkat. Kipitit läpi sydämen,kurajaloin,karvoin. Jätit tassunjälkiä sydämeeni. -Hannele Vänskä- |
Tiedän että se päivä tulee kun joudumme sanomaan hyvästit Winstonillekin.
Emmekä tekisi sellaista "karhunpalvelusta" parhaalle ystävällemme,
että se joutuisi elämään meidän menetyksenpelkomme vuoksi.
Mutta niinkauan kun Winston säteilee elämäniloa ja jääräpäisyyttään,
tuhisee ja örisee,
niin me teemme sen mitä me voimme,
että sen elämä olisi mahdollisimman hyvää.
Eihän Winston sitä sillälailla ymmärrä,
mutta me ymmärrämme.
 |
| Koirien rentoutumisohje: "Täydellisen rentoutumisen salaisuus on ihminen, joka huolehtii kaiken puolestasi". - Tuntematon - |
Tällaisissa koiramaisissa ajatuksissa tänään,
Milli
Mä en ole itse koiraihminen ja johtuu juuri ehkä siitä, ettei minulla ole mitään kokemusta/ kontaktia koirista. Ainoa oli naapurin pikku piki, joka puri aina ohikulkijoita :). SIlti täytyy sanoa, etten kommetoisi tuolla lailla, että vain. Minulla on paljon ystäviä, joilla on koira ja olen oppinut ymmärtämään miten suuri merkitys koiralla on omistajan elämässä. Winston on kyllä suloisuudellaan saanut paikan myös minun sydämmessäni. Se on niin hauska :D.
VastaaPoistaT:Ode :)
Heippa taas Ode! Luulen minäkin että se johtuu juuri siitä ettei ole kokemusta...minä en ainakaan tajunnut ollenkaan ennen omia. Vaikka olinkin aina kuullut sen että koira on ihmisen paras ystävä jne. Muistat varmaan nuoruudesta...ei siinä tuttujenkaan koiria paijailtu - pelkäsin ihan kuollakseen sitä yhden perheen saksanpaimenkoiraakin...Oravan olisin pienenä halunnut, mutta isä sanoi ettei kannata. Se oli nimittäin pikkupoikana yrittänyt:)
PoistaKoira ei todellakaan ole "vain".
VastaaPoistaMutta kaikki eivät sitä ymmärrä, eivät pysty ymmärtämään.
Onneksi on paljon heitä, jotka ymmärtävät.
Ja koira, joka ei välitä, ymmärtävätkö perheen ulkopuoliset jäsenet.
Se vain rakastaa. Heitäkin.
t. Hanna
Niin se on, ettei kaikki sitä pysty ymmärtämään ja sekin minun on todella helppo ymmärtää koska vajaa kymmenen vuotta sitten olin itse samanlainen.
PoistaKoiranomistajana koen tässä vastuun enkä "tyrkytä" Winstonia sellaisille joita ei selvästikään kiinnosta / jopa pelottaa. Se pelko voi olla niin todellista, minä pelkäsin kääpiövillakoiriakin jos ne oli "intensiivisiä". Ja jos tuollainen yrmeennäköinen puntikka kuin Winston väkisten rynnii tutustumaan, niin kyllähän se voi pelottaa. Nykyään se ei kyllä ole niin kiinnostunut muista kun olemme kävelyllä...mutta kyllä ihan onnessaan kun joku pysähtyy juttelemaan sille. Se kääntyilee ja näyttelee itseään ennenkuin menee antamaan suukon. WInstonilla on paljon "frendejä" näillä kotikaduillamme. Aluksihan se halusi moikata jokaista, ja kuin panssarivaunu kaatoi noita tervehtimään kumartuneita koiraystäviä. Minä kyllä aina varotin että ei kannata mennä noin alas, että WInston on tosi vahva kun se rynnii halaamaan, mutta silti se usein yllätti. Onneksi kaikkia vain nauratti...jopa sitä muotikuvauksiin menossa olevaa suloista mallia.
Meillä on ollut mm. monta aluksi pelokasta työmiestä (yleensä ei pohjoismaalaisia) vuosien aikaan. Sitten kun ovat tottuneet Winstoniin niin ovat loppuajasta saattaneet jopa ottaa lounaspäikkärit tuhiseva Winston vieressä:).
Suurin osa tottuukin Winstonin läsnäoloon, mutta eivät kaikki, eikä siinä mitään. Eikä ole mikään vaatimus:).
Ihana kuva pojista autossa :) Koiria on joka lähtöön niinkuin on ihmisiäkin. Toiset herättää heti tunteita, toiset hetken päästä ja toiset ei koskaan. Teidän Winstonissa on jotain speciellt...kun eka kerran tapasin hänet niin tuli sellanen olo että hei, me jutellaan keskenään :D
VastaaPoistaIhana mussukka <3
Minä alotan ensi kuussa lukemisen ja kolmen vuoden päästä olisi haku maisterikoulutukseen ja gradun teko..joten tiedänpä ainakin mitä seuraavat neljä vuotta tulee tehtyä...luen ihan uuden ammatin itselleni ja luulenpa että tämä on se oikea juttu...nyt olen tarpeeksi vanha ja viisas ryhtyäkseni siihen..
Ihanaa päivän jatkoa!
Joo, se on ihan totta tuokin että koiriakin on joka lähtöön...! Minunkin mielestä on niin kiva kuva A:sta ja WInstonista, A:han on suuri sankari Winstonin elämässä. Oi, että alat lukea ihan uutta ammattia. Jännittävää, onko se salaisuus. Ei tarvi kertoa ainakaan julkisesti ellet halua...tätä blogia lukee vain ihan muutama mutta silti voit laittaa ihan yksityisestikin jos haluat:). ONNEA näyttelyyn, taidan laittaa vielä sun bloginkin puolelle. En aina nää kaikkia kuvia mun Macilla, ihan ihme homma. EN mm. saanut luettua sitä lehtijuttua ja se harmitti...
PoistaKiitos samoin hyvää päivän jatkoa vaikka hiippailen tästä vielä "sunkin puolelle",:)