JOMOILUA

 Me Naisissa oli kiva artikkeli edustamastani ihmistyypistä: JOMOILIJA. Sen on kirjoittanut Viivi Aaltovesi. Eli allaoleva teksti on kopio:

Tämä viikonloppu menee ihan vain jomoillessa, kiitos kysymästä!

Joitakin vuosia sitten varsinkin englanninkielisessä maailmassa alettiin puhua FOMOsta eli paitsi jäämisen pelosta (eng. fear of missing out). Se saattaa iskeä, jos erehtyy selaamaan sosiaalisesta mediasta muiden kemu- ja reissupäivityksiä samalla kuin itse makaa kotona tukka likaisena. 

Fear of missing out voi olla erityisen raastavaa, jos on nuori, päivystää aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja on elämänvaiheessa, jossa tuntee painetta verkostoitua ja kiertää kekkereitä. 
Mutta ollaanpa ihan rehellisiä: suurin osa meistä köllöttää kotisohvalla aivan täysin tyytyväisinä sillä aikaa, kun jotkut tuhlaavat aikaansa seisoskelemalla epämukavissa kengissä paikoissa, joissa musiikki soi ihan liian kovalla ja itseään täytyy yrittää viihdyttää small talkkaamalla tuntemattomien kanssa huutaen. 

Koti-illat, yksinolo, mukavat vaatteet, kaikki maailman tv-viihde muutaman napautuksen päässä... Ehkä vieressä kuppi kuumaa ja pari riviä suklaata, eikä mitään pakkoa tehdä mitään. Mikä voisi olla parempaa?
 

On sitä ennenkin osattu jomoilla...

Tätä tunnetta kuvaamaan on onneksi saapunut uusi kirjainyhdistelmä: JOMO, eli joy of missing out. Se on paljon samastuttavampi kuin FOMO, ja sopii sitä paitsi suomalaiseen suuhun paremmin. Esimerkiksi näin:
Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
Mitäpä minä, taidan ihan vain jomoilla kotona.
Sama täällä!

Tiettävästi JOMO-termi on ensimmäisen kerran nähty newyorkilaisen Anil Dashin blogissa.
Anil kirjoittaa blogipostauksessaan, että New Yorkissa jää väistämättä paitsi monenlaisesta, sillä kaupungissa tapahtuu niin paljon. Tämäkin on muuten syy, jonka takia jomoilu sopii erittäin hyvin Suomeen: maamme on täynnä paikkoja, joissa on vaikea jäädä paitsi mistään, koska mitään ei tapahdu. 

Varsinkin lapsensa syntymän jälkeen Anil kirjoittaa huomanneensa, että aina paitsi jääminen ei ole ollenkaan huono juttu. 
– Kun tulee vanhaksi ja ihanan tyytyväisen tylsäksi kuten minä, pysyy kotona, koska on vauvan iltatoimi- ja nukkumaanmenoaikaan mieluummin siellä kuin missään muualla, hän kuvailee.
– Juuri se on paitsi jäämisen iloa.
Kunnon jomoiluun ei onneksi tarvita vauvaa. Ihan vain koti, jossa köllötellä pitkän päivän tai viikon päätteeksi, riittää voittamaan kuumimmatkin riennot ja hehkeimmätkin somepäivitykset.

Maailman suloisin kissa?

Ollaan mietitty jos hankittais Iselinille kissa kaveriksi?
Brittiläinen lyhytkarva. Ne on niin kauniita kissoja ja koska me asumme kaupungissa suurimman osan sisäkissa olisi meille luonnollisin valinta. Ja sellainen rotu joka tykkää koirista.
Törmäsin tähän kuvaan:

Ehkä kaunein kissa mitä olen koskaan nähnyt. Juuri tuollaisen haluaisin...tuolla värityksellä.
( Blå gulden). 

Alhaalla muutaman aikuisen kissan kuva eri värityksellä. 

 Enpä olis uskonut että meille joskus tulee kissakuume??

Rahankäytöstä / ruokabudjetti

Ruotsissa ja Norjassa on sellainen tv-ohjelma kuin "luksusansa", Ruotsissa lyxfällan, Norjassa luksusfellen.  Siinä asiantuntijat tulevat neuvomaan taloudelliseen ahdinkoon joutuneita ihmisiä.

Budjettitaulu

Ruotsin legendaariset Patrick ja Magnus

Nyt on Ruotsissa uudet kasvot, Magnus jäljellä. Ihan ok, mutta ei koskaan ihan sama.

Norjan porukka...

Norjassa Hallgeir on meidän suosikki :).

Jokatapauksessa tuo ohjelma kiehtoo minua. Rakastan budjetteja ja suunnittelua ja ajattelen että me aika hyvin eletään varojemme mukaan...
Tänään yksi työkaveri kertoi että ne kerran laski ko. ohjelman jälkeen kuinka paljon he käyttivät kuukaudessa ruokaan. Summa oli 16000 Nkr. Eli reilu 1600 €.
Ajattelin että läheskään noin paljon me ei kyllä käytetä missään suhteessa, ehkä noin 5000 Nkr kuukaudessa.  (työkaverilla 3 kotona asuvaa lasta, me kahdestaan.). Tehtiin laskelma. Tähän päivään (20/11)  mennessä olemme käyttäneet 7000 Nkr, eli noin 700 €, tällä vauhdilla on summa n. 1000-jopa 1100 € kuukaudessa. Ja me ollaan muka mietitty...
Nyt aletaan harkitsemaan entistä enemmän. Ajattele, jos kävisimme vielä usein "ulkona" syömässä? Emme todellakaan käy...
Palaan asiaan helmikuun lopussa. Katsotaan olemmeko pysyneet 5000 Nkr:ssa/ kk. Se on tavoite.

Oma rauha.

Tällainen olo minullakin. Riittää kun on työ/ koko ajan uusia ihmisiä sen puolesta.
Kaikenlaista hässäkkää.
Kun mahdollista haluan vain olla rauhassa.

Melkein kahden vuoden paussi

Marraskuinen perjantai-ilta Oslossa. Minulla on työviikonloppu, muuten olisimme jo Ruotsissa. 

A katsoo sarjaa ja minä selailen koneella. Huomasin että täällä on mun blogikin joka on jäänyt ihan huomiotta.
Laitanpa pienen päivityksen että hengissä ollaan.

Tämä ja viime vuosi ovat olleet todella tapahtumarikkaita eikä vain positiivisessa mielessä. Onneksi meillä on ollut toisemme, ja meidän välinen suhde on vain vahvistunut. Nyt toivomme että elämä tasaantuu eikä tarjoaisi ihan niin paljon unettomia öitä.
Aina on kuitenkin vielä enemmän kiitosaiheita... ja niihin olemme aina halunneet kiinnittää päähuomiomme.

Iselin nukkuu tuossa meidän välissä sohvalla. Se on aivan ihastuttava koira ja vallannut meidän sydämet kuten kaikki meidän koirat ovat tehneet. Jokaisella oma paikkansa...

Laitoin nyt tähän Iselinin pääsiäiskuvan (2018) koska se oli niin helposti löydettävissä :).

Iselin oli aina tosi stressaantunut juoksuajoista ja valeraskauksista: masentunut, huono ruokahalu...ja nuo periodit kesti joka kerta kauan. Sen vuoksi päätimme sterilisoida pienen koiramme lokakuussa.

Leikkaus oli kyllä kovempi kuin arvasimmekaan, kesti aika kauan ennen kuin neiti oli oma itsensä. Ja oudointa oli ettei se alkanut juomaan vettä leikkauksen jälkeen.  Jouduimme ruiskulla antamaan vettä ettei se aivan kuivuisi. Yritimme kaikkemme...maustoimme vettä, astioita oli joka paikassa, olimme huomioimatta, huomioimme; you name it. Työpaikallani kaikki seurasivat tilannetta ja sain vinkkejä psykologeilta, terapeuteilta, lääkäreiltä  ja muilta ystäviltä mitä kaikkea vois kokeilla.

Ja täytyy mainita että minä itsekin teen päivittäin töitä syömis/juomishäiriöisten lasten kanssa. Mutta koira on aina koira...ei sille nenämahaletkua tuosta vain laiteta :D.Nuo mun nenämahaletkuajatukset herätti yleistä hilpeyttä AHUS:ssa ( Akerhus Universitetssykehus). Mutta olimme niin huolissani...ajattelin että en halua että Iselinistä tulee "drikkevegrer."../ eli että se ei vain halua juoda itse vaikkei mitään fyysistä syydä juomahaluttomuuteen löytyisi. Sellaisia lapsia on...

Ajattelimme että Ruotsiin pääsyä vielä kokeillaan: Iselin rakastaa Tornitaloa ja siellä olemista. Ehkä se vain unohtaa kaiken muun ja alkaa juomaan...

Ja sitten ihan ykskaks kun 10 päivää!! / ( ne oli pitkiä) oli kulunut  kuulimme maailman ihanimman äänen: koira juoma-astiallaan. Tämä tapahtui muuten samana päivänä kun olimme lähdössä Ruotsiin. Ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia juomisen kanssa.

Arvelimme (arvelemme edelleen)  koko ajan että Iselin on yrittänyt juoda tosi nopeasti leikkauksen jälkeen ja säikähtänyt että juominen sattui intubaatiotuubin aiheuttaman nirhauman vuoksi. Koiraneitimme voi olla tuollaisissa tosi herkkä eikä unohda aivan heti jos joku on ollut epämiellyttävää tai jopa pelottavaa. 

Nyt Iselin on taas oma iloinen, puolivilli itsensä ja olemme onnellisia että saa niin ollakin ilman noita ylipitkiä hormonaallisia pausseja. Iselin on kuvassakin erittäin kiltin näköinen ja niin se oikeasti onkin. Superkiltti ja eloisa. Rakastaa elämää. Haluaa kyllä mielellään määrätä mihin kävelyllä mennään...mutta kukapa ei haluaisi? 

Tapaamisiin...