tiistai 31. joulukuuta 2013

Yksijalkainen kaupungilla...

Eilen käväsin suihkugeeli- ja Winstonin hammastikkuostoksilla Bogstadveienillä, joka on parin minuutin kävelymatkan päässä meiltä.
Kaupunki on vieläkin aika tyhjä...oslolaiset taitaa edelleen olla mökeillään/ vuoristossa.

Eksyin Lindexiin...onhan sielläkin suihkugeelejä yms.
Huomasin myös yhden ihan kivan perusneuleen -50 %, jota sitten myös kokeilin. Mukaankin se lähti.
Pukuhuoneessa tuli mieleen että minäpä otankin viikon arkiasu-kuvan, haha:).
Perus-oslolainen look.
Vanha kunnon parkas Odd Mollylta.
Pipo on DIY-projekti.
Saappaat on mun surullisenihanat italialaiset
MOMAt. Surulliseen tulee selitys joskus:)

Olen nimittäin koko Uuden vuoden töissä: ma-pe, joten samoilla kuteilla taidetaan mennä...eihän ne kuitenkaan ole päällä kuin muutaman tunnin vuorokaudessa:).
Paitsi että vaihdoin nahkasaappaat kumisiin sateen yltyessä.
Neuletakissa on jotain kivaa
ja boheemia. Odd Mollya sekin.
Tässä on se perusneule alesta.
Ihanan pehmee ja kiva, Holly & White- sarjaa Lindexiltä.
Viimeisenä tulikin paras kuva kaikista...me kikatettiin mun työkavereiden kanssa sille viime yönä.
Onko mulla vain yksi jalka? 
Sanoin että onneksi se sitten on noin (tanakkaa) tukevaa tekoa 
että jaksaa kantaa koko naisen.

Yksijalkaisena tai kaksijalkaisena toivotan kuitenkin
iloisena oikein hyvää vuoden viimeistä päivää /iltaa...!
Milli

Ribbeä, juustoja ja chillailua

Kynttilöitä, maukasta suuhunpantavaa, juotavia, saunomista, päiväunia, aikaa jutteluun ja pelaamiseen.
Ihanaa levollista chillailua...siitä on hetkistä kauneimmat jouluna (kin) tehty.

Ja ihan ansiokkaasti tuli tuosta ruokapuolesta huolehdittua, myös määrän puolesta: me tuotiin mökiltä ainakin puolet ruoista takaisin...ei keretty syödä kaikkia vaikka yritys olikin mitä mainioin :D.
Perinteisten suomalaisten jouluruokien, mm. kotitekoisten laatikoiden ja muiden lisukkeiden kera söimme aattona poroa,  ja joulupäivänä puolestaan"egyptiläisiä lihakääryleitä" joista on tullut jo oma joulutraditiomme.
Tapaninpäivänä paistoin norjalaisittain ribben eli siankyljen. Tein sen ensimmäisen kerran...ja ihan tuon linkittämäni perinteisen reseptin mukaan niin että pinnasta tuli todella rapea ja lihasta suussa sulava. Eli onnistuin...ja ribbe olikin todella hyvää! Olen aiemmin maistanut sitä muutaman kerran enkä tykännyt yhtään, mutta tämä oli nam-nam...

Juustoja (joita on vieläkin PALJON jäljellä) napostelimme mm. pelatessamme vuoden 2013 lautapeliä (siis Norjassa) Las Vegas,  jonka olin ostanut yhteislahjaksi meille. Kannen kuva ja pelin nimi vaikuttavat paljon "rajummille" kuin peli oikeasti on, meidän mielestä se oli todella hyvä. Helppo:) ja viihdyttävä ainakin kivassa seurassa.

Norjassa pelataan ehkä enemmän lautapelejä kuin Suomessa? Ainakin minun norjalaisessa ystävä- ja tuttavapiirissä  suositaan lautapeli-iltoja...samoin meidän perheessä juuri näin kun on hyvin aikaa siihen.
Mieheni "voitti palkinnon" ostaa meille ensi joulun lautapeli voittamalla Las Vegasin ensimmäisen erän:). Se on jännittävä elementti seuraavana jouluna minkä pelin hän on valinnut. Onhan ihan toisenlaista pelata esim. monta tuntia kestävää taktiikkapeliä verrattuna tämän vuoden pelivalintaan.
Lisäksi meillä oli mukana vanha tuttu: seurapelien senior: Rummikub. 

    Hetkiä ja jouluista chillailutunnelmaa kuvien kera:









Winstoninkin mielestä oli niin myysistä että se yritti chillailla mukana ja istua pöydän ääressä silloinkin kun oli niin väsynyt että ihan pilkki istuessaan:

Kyllä se sitten antoi väsymykselle periksikin kuten alakuvassa:
Winttoni oli hiljakseen mytännyt peitot mieheni sängystä pois tieltään (mökissä oli kerrossängyt) ja nukkui sitten siellä rennon onnellisena päiväunia. Huone oli hämärä enkä raaskinut laittaa valoja etten häiritsisi mussukan lepohetkeä.

Joulumme oli siis aivan ihana, ja nautin huippupaljon jo joulunalusajasta. Mutta, koska minun jouluni jollain asteella alkaa jo marraskuussa, en yleensä puolestaan odota joulukoristeiden poistamista (edes) Nuutinpäivään asti.(...paitsi valosarjat ym. saavat olla pidempään.)

...eilen pakkasinkin sitten Joulun pois samalla kun siivosin vaatekapit.
Onneksi seuraavaan Jouluun on enää vajaa vuosi :).

Mutta, nyt tämä jouluihminen menee nukkumaan todella kivan yövuoron jälkeen. WInstonin kanssa on jo reippailtu ulkona, ja nyt meille molemmille uni maistuu.

Ihastuttavaa vuoden viimeistä päivää!

Milli

maanantai 30. joulukuuta 2013

Hiihtämisen iloa vuoristossa

Hei taas!
 Yhtenä tavoitteenammehan oli tänä jouluna hiihtäminen, pitkästä aikaa ja yhdessä. 
Se oikeastaan melkein jännitti:).
Jouluaattona emme kerenneet ladulle, ladut eivät olleet nimittäin valaistuja ja kirkon (alkoi kl 14) jälkeen alkoi jo kunnolla hämärtymään. Mutta...

Joulupäivänä me sitten pääsimme kokeilemaan uusia suksiamme ja elvyttämään ruostuneita hiihtotaitojamme.
...varoitus kuvaryöpystä...

                   Mieheni voiteli kaikkien sukset, laittoi kyllä pitoakin mutta reilusti myös luistoa.
                   Sitä ei ehkä olisi tarvinnut...ilmeni nimittäin että ladutkin olivat vielä aika jäiset:).

Ei se sinänsä haitannut, minua lähinnä huvitti tämä yhdistettynä sulavaan hiihtotyyliini...
voitte arvata että olin erittäin sporttinen näky. En päässyt ylös pienintäkään mäkeä jouhevasti,
ja joka alamäessä kaaduin muutaman kerran.
Nauroin välillä niin että en senkään vuoksi meinannut päästä sukset jaloissa lumesta edes ylös...
Mieheni kannusti ja odotteli kiltisti minua...hänen hiihtotaitonsa eivät vaikuttaneet yhtään ruostuneilta ja välillä hän halusikin mennä omia menojaan.
Liekö harjoittellut salaa?
                                        Sieltä minä tulen, ylväästi kuin lumikunigatar.

Pelkään palelemista joten olin varmuuden vuoksi laittanut tuollaisen tuubikaulurin joka osottautui ensimmäisen 100 metrin jälkeen liian kuumalta valinnalta. Myös pipo tuntui hiostavalta...siksi se on nostettu noin hassusti ylös. Muutenhan olin ostanut itselleni ihan uudet hiihtohousut ja takin...ja ne toimivatkin todella hyvin. Olimme kaikki todella vaikuttuneita että niin "ohuet" vaatteet olivat niin lämpimät...ja todellakin tuulenpitävät (Swix).

Valitsimme tietämättömyyttämme ensimmäisenä hiihtopäivänä erittäin vaativan lenkin joka alkoi ainakin kilometrin mittaisella nousulla ja päättyi 10 km? päästä jonkinasteiseen jäiseen slalommäkeen joka olisi pitänyt laskea alas tavallisilla suksilla...Kiltti ja niin kärsivällinen mieheni yritti tuoda minua alas hiihdonopettajan tapaan (hän on erittäin taitava slalomissa) mutta lopulta jouduin itse antamaan periksi ja kävelin sukset kädessä alas.
Olen tullut niin araksi että kaatumisen pelko melkein lamauttaa kaiken aivotoiminnan, haha. 
Ladut kulkivat ihan mökkialueen vierestä. Se mahdollistaa todella mukavan ski-in, ski-out mökkeilyn. Alueella on käytetty paljon tätä kaunista vanhaa aitamallia,
joka sulautuu kauniisti luontoon.

         Sää oli joulupäivänä aika pilvinen, mutta luonto ja ympäristö siitä huolimatta huikean kaunis.

Tapaninpäivänä oli puolestaan upea sää, auringonpaiste ja pakkasta -10...joka  ei taaskaan tuntunut yhtään kylmältä.
Suksiin ei laitettu nyt luistoa, mutta pitoa sitäkin enemmän. Ja pitihän ne, en saanut alkuun niitä liikkumaan. Ja taas nauratti.

Tällä kertaa onnistuimme valitsemaan "normaalin" hiihtoreitin, jossa ei ollut kilometrin pituisia nousuja/ jyrkkiä laskuja. Enkä kaatunutkaan kuin kerran:). Hyvä minä!

Oikein valitseminen ei välttämättä ole helppoa, 
koska kylttejä erilaisille hiihtoreiteille on todella paljon...
Nordseterillä on toki hyvä palvelukeskus josta olis voinut käydä kysymässä.
Me kokeiltiin onneamme ja tapaninpäivän reittivalinta olikin napakymppi.




                              Luonto oli niin taiaomainen, että välillä piti pysähtyä kuvaamaan.
                                    Muuten vain huokailimme ... olemme kuin postikortissa:


Tällainen on Norjan maastohiihtoparatiisi, Nordseter. Käytännössä se tarkoittaa SATOJA kilometrejä erilaisia hiihtolenkkejä todella kauniissa vuoristomaisemassa. 
Suosittelen!

Se mistä en saanut napattua kuvia oli ne lukuisat koirat joita laduilla näimme. Ne juoksivat joko vapaana tai sitten erityisissä valjaissa. Niin mukavan näköistä touhua ja iloisia koiria.
Arvelimme ettei Winston kuitenkaan ole "hiihtokoira",  mutta sillä on monta muuta lahjakkuutta:).
Ja se odotteli meitä innokkaana kun lampsimme hiihtolenkiltä mökille ja saunomaan.
Sauna, joka kruunaa talvisen ulkoilun.
Rentouttaa sieluun ja ytimeen asti.

Jos et ole pitkään aikaan hiihtänyt anna sille uusi mahdollisuus!
Hiihdellään  rauhassa, tahdin saa nyt määrätä itse kuntonsa mukaan ilman suorituspaineita. Hiihto on nivelystävällinen ja kaikkia lihaksia tasaisesti rasittava liikuntamuoto.
Melkein näyttäis että minunkin menoon on jo toisena päivänä tullut linjakkuutta:). Vai mitä?
Ehkä kuvittelen, mutta ei sekään kyllä mitään haittaa. Heti aion mennä Holmenkollenille hiihtelemään kun latuja on siellä enemmän kuin yksi käytössä. Sitä ainokaista pyritään pitämään päivittäin yllä tekolumen avulla.
Kollenin lumi- ja latutilannetta saa seurata täältä.

Ihanaa päivänjatkoa toivottelee hiihtokärpäsen puraisema

Milli

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Soi kellot enkelten

Ostin tänä vuonna Bergenin joulutalosta aidon, vanhanajan enkelikellon.
Mökillä otin sen sitten aattona esiin ja se oli yhtä ihana kuin olin muistanut.

Kultaiset enkelit.

Joulun rauhaa soittaa saavat kellot enkelten
joulun rauhaa julistaa tuo ääni tiukujen.

Palaan taas mä muistoissani aikaan lapsuuden
joulun sanomaa soi kello enkelten...
                                                          Eija K.

Tuli todella niin lapsuuden joulut mieleen ja veljieni jokajouluiset analyysit enkelikellon tekniikasta. Parannusyritykset (isompi ääni, nopeampi kierrosaika etc.) jotka välillä saivat äitini huokailemaan.
Hymyilytti kun miesväki joulun aikana jossain vaiheessa  pohdiskeli että on tuo enkelikello 
nerokkaasti suunniteltu juttu...mitä jos...

Ihanaa kun jotkut asiat eivät koskaan muutu.

Näin sydämeeni joulun teen

Jouluaaton hartaudessa kävimme vuoristokirkossa.
Koko aaton vastaisen yön satoi vettä/ räntää, joka jatkui vielä aattonakin. 
Edellisenä iltana (kun saavuimme vuoristoon) oli kuitenkin vielä ihan kunnon pakkanen, -12 astetta. 
Joten voitte ehkä arvata kuinka liukkaat tiet tuolla aattona olivat! 
Niin liukkaat, että vuoristoon ja vuoristokirkkoon eivät kaikki halukkaat edes päässeet.
(silti kirkko täyttyi ääriään myöten)

Tämän kuulimme pastorilta, joka kertoi että huonon kelin vuoksi mm. kanttori ja suntio eivät päässeet tulemaan. Olivat yrittäneet kovasti mutta joutuneet antamaan periksi.
Auto ei vain nouse, vaan lipuu takaisin ellei siinä ole todella hyvät nastarenkaat
ja mieluiten neliveto. Pastori on ihan syystä itse hankkinut sellaisen:).

Tämän satunnaisen mökkiläisistä koostuvan seurakunnan keskuudesta löytyi kuitenkin vapaaehtoisia ja 
saimme ainakin aloitussävelen jouluvirsien ja laulujen laulamiseen.
Maa on niin kaunis...
Deilig er jorden...
Tunnelma kirkossa oli aivan erityinen. 
Lämmin, jouluinen kuten aina.
Nyt myös aidon norjalainen, vuoristoinen.
Suuri osa ihmisistä oli saapunut ihan rennoissa oleskeluvaatteissa, 
toiset hiihtovaatteissa - olivat hiihtäneet kirkkoon.
(Huomasitko sukset kirkon seinustalla ?)
Joillakin oli sitten "parempaa päällä".

Kirkon jälkeen sitten tämä satunnainen seurakunta hajaantui mökkeihinsä viettämään jouluaattoiltaa.

Hyräilin...

Näin sydämeeni Joulun teen, 
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Winstonin lahjahetki

Nyt on sitten muut lähteneet Ruotsiin, minä ja Winston jäimme Osloon. Kahvin tein Mielen kahvikoneella, joka jauhaa tuoreet pavut joka kuppiin. Arjen luksusta.
Minun pitäisi kiireesti alkaa litteroimaan haastatteluja joita olen tehnyt maisterityötäni varten, mutta sitä ennen palaan vielä hetkeksi vuoristojoulun tunnelmiin.

Jouluaattoaamuna aloimme sitten purkamaan lahjakasseja...lahjoja oli taas kertynyt, vaikka joka vuosi päätämme että tänä vuonna ei sitten niin paljon lahjoja :). Tärkeintä joulussa kun kuitenkin on sen sanoma, lämpö ja yhdessäolo. Joinakin vuosina lahjoja onkin sitten vähemmän, toisinaan taas enemmän. Emme tee siitä puolin eikä toisin mitään periaatekysymystä.
Suurin osa lahjoista on kuitenkin aina todella käytännöllisiä juttuja (sukkia, urheiluvaatteita, keittiöjuttuja, jotain yhteistä kivaa kotiin, kirjoja, konsertti- ym. lippuja/ elämyksiä, lahjakortteja, kosmetiikkaa, hyvä peli yms.) joita oli kiva antaa ja kiva saadakin lahjaksi.
Vaikka onkin aikuinen.
Jouluna on onneksi ihan virallinen lupa olla lapsenmielinen. (Ja kaikkina muinakin päivinä...)
Olin jälleen kerran aidosti iloinen ja onnellinen lahjoistani, tunsin että ne oli ajatuksella ja rakkaudella juuri minulle ajateltu ja hankittu. Suurkiitos! 

Ja Winstonillakin oli oma lahjahetkensä. Asettelimme lahjat aattoaamuna kasseista ensin ihan vain pienelle pöydälle ja lattialle. Ajatuksenamme oli että nyt ei niin haittaa vaikka lahjat ovatkin esillä, kun ei ole pieniä lapsia. 
(Vaikka kyllä isommatkin lahjoja hypistelee...se on osa joulua vaikkei enää kellarista äidin piiloja tarvitsekaan etsiä...)

Mutta, emme tulleet ajatelleeksi että meillä oli mökissä mukana utelias, kaikessa mukana oleva koira.
Ja niinpä joululounasta valmistaessamme kuului yhtäkkiä Winstonin surkeinta itkua, väliin vähän vaativampana, jopa harvinaista haukuntaa...kaikkea tätä vaihtelevin melodioiden säveltäminä ja tajusimme että Winstonhan oli kovastikin lahjojen perään.
Eikä olisi jaksanut odottaa enää yhtään.


Winston oli hyvin päättäväinen ja tassuillaan siirteli lahjoja.
Välillä se nousi penkille seisomaankin...joulupukinko arveli ikkunasta näkevän?
Mielestämme tämä kaikki oli kovin suloista ja huvittavaa. 
Mieheni filmasikin tästä pienen kivan pätkän.


Mutta, koska Winstonhan ymmärtää kaiken puheen:) niin kerroimme sille selkeästi ja asiallisesti että kyllä sinun pitää vielä odottaa, kello on vasta kaksitoista. Se sai sitten muutaman maksakarkin ja tulikin näennäisesti ihan tyytyväiseksi. Ja näytteli? sitten nukkuvaa...oikein kuorsausäänenkin sai aikaan.

Jatkoimme omia touhujamme ja puhelimme tapahtuneesta.
Katsoimme hetken päästä tyytyväisinä (melkein ylpeinäkin - kerrankin oikein onnistuneina koirankasvattajina) tottelevaista koiraamme...ja joka edelleen ihan hiljaa...
makasikin lattialla erittäin tyytyväisenä pureskellen joululahjastaan löytämäänsä hammasharjaa 
(= koirien purutikku).


Aikaisemmasta oppineena oli Winston siis tällä kertaa mennyt penkomaan lahjoja ääntä pitämättä ja nopeastikin. Ja kaikkien noiden lahjojen seasta sitten löytänyt ja ottanut oman lahjan! Mihinkään muihin lahjoihin se ei ollut koskenut, siirrellyt vain.
Sitten Winston oli aukaissut lahjan. Edelleen ääntä pitämättä (siinä oli paperit ja ihan kunnon nauhat ym.), löytäen sieltä tuon pallon ja sen pallon sisään piilotetun purutikun.
Kaiken tämän Winston siis teki hiirenhiljaa eikä bulldoggimaisesti rymisten kuten tavallisesti.

Paperi ja naru oli taitavasti aukaistu.
Ehkä kuitenkin hieman hätäisen oloisesti:)

Se että se aikaisemmin oli nukahtavinaan olikin ollut ihan hämäystä...olemme ihan varmoja että sillä oli toimintasuunnitelma valmiina ja se odotti vain että ihmisväki menisi takaisin touhuihinsa.
Sellainen oli Winstonin lahjahetki.
Sen jälkeen lahjapino ei sitä kiinnostanutkaan.

Rakas hupsu koira. Vai kettuko se on?
Ainakin kettumaiset on kujeet epelillä tuon tuosta.
Mutta ei sitä voi olla rakastamattakaan. Niin kovaa että sydämeen sattuu.

Milli

Ps. Kuvien laatu on heikohko koska kuvaajaa niin huvitti koko tilanne ettei kuviin oikein tullut keskityttyä.

Vuoristojoulu

Luin tuon edellisen blogitekstin. No, täytyy sanoa, että aika levollisesti tuo aatonaatto ihan iltaan astikin sujui mutta eihän se aina mene niinkuin Strömsassa, Strömöössä , haha.
Mutta vähän myöhempään kuin alkuperäinen suunnitelma poppoomme pääsi kuin pääsikin lähtemään vuoristoon. Se tunne on aina yhtä helpottunut...kun siis oikeasti on tien päällä.
Auto tupaten täyteen lastattuna--- ruokaa, lahjat, vuodevaatteet, pyyhkeet, juhlallisemmat vaatteet, oleskeluvaatteet, hiihtovaatteet, Winstonin kamat (Kyllä. Winstonilla on oma laukku. Aika isokin vielä.)...you name it. Uskomatonta miten paljon tarvii pakata kolmea päivää varten!
Varsinkin kun kyseessä on joulu. Juhlista jaloin.

Illansuussa saavuimme mökillemme.
Hämmästyimme lumen määrää...kaksi tuntia sitten jätimme plussa-asteisen sateisen Oslon ja nyt olimme saapuneet lumiseen joulumaahan. Pakkastakin oli -12, joka ei kyllä tuntunut yhtään kylmälle...


Fantastinen luonto. Henkeäsalpaava.

Ja mökkimmekin oli todella kiva:

Täällä vietimme muistorikkaan, ihanan joulun. 
Nautimme todella täysin siemauksin yhdessäolosta.
Se jo sinänsä on suurta, saada olla monta päivää rakkaimpiensa kanssa.

Nyt olemme jo saapuneet Osloon.
Täälläkin kerkesimme vielä viettää illan yhdessä, 
mutta nyt on jo niin haikea mieli...
Tänään toiset nimittäin lähtevät Ruotsiin (ja T su edelleen Suomessa käymään). 
Minä en koulu- ja työjutuiltani, enkä osittain Winstoninkaan vuoksi pääse lähtemään.

Sydän on kuitenkin ennenkaikkea täynnä kiitollisuutta siitä 
mitä saimme kokea yhdessä noiden joulupäivien aikana.
Koska teen isompaa kuvakirjaa perheemme erilaisista jouluista laitan tänne blogiinkin vielä joulutunnelmaisia postauksia (kuvakirjan teon lomassa) vielä monta kertaa.

Joten näin toivotan oikein hyvää lauantaita...
voi olla että tulen uudelleenkin piipahtamaan blogiin päivän aikana.

Milli