sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Näin sydämeeni joulun teen

Jouluaaton hartaudessa kävimme vuoristokirkossa.
Koko aaton vastaisen yön satoi vettä/ räntää, joka jatkui vielä aattonakin. 
Edellisenä iltana (kun saavuimme vuoristoon) oli kuitenkin vielä ihan kunnon pakkanen, -12 astetta. 
Joten voitte ehkä arvata kuinka liukkaat tiet tuolla aattona olivat! 
Niin liukkaat, että vuoristoon ja vuoristokirkkoon eivät kaikki halukkaat edes päässeet.
(silti kirkko täyttyi ääriään myöten)

Tämän kuulimme pastorilta, joka kertoi että huonon kelin vuoksi mm. kanttori ja suntio eivät päässeet tulemaan. Olivat yrittäneet kovasti mutta joutuneet antamaan periksi.
Auto ei vain nouse, vaan lipuu takaisin ellei siinä ole todella hyvät nastarenkaat
ja mieluiten neliveto. Pastori on ihan syystä itse hankkinut sellaisen:).

Tämän satunnaisen mökkiläisistä koostuvan seurakunnan keskuudesta löytyi kuitenkin vapaaehtoisia ja 
saimme ainakin aloitussävelen jouluvirsien ja laulujen laulamiseen.
Maa on niin kaunis...
Deilig er jorden...
Tunnelma kirkossa oli aivan erityinen. 
Lämmin, jouluinen kuten aina.
Nyt myös aidon norjalainen, vuoristoinen.
Suuri osa ihmisistä oli saapunut ihan rennoissa oleskeluvaatteissa, 
toiset hiihtovaatteissa - olivat hiihtäneet kirkkoon.
(Huomasitko sukset kirkon seinustalla ?)
Joillakin oli sitten "parempaa päällä".

Kirkon jälkeen sitten tämä satunnainen seurakunta hajaantui mökkeihinsä viettämään jouluaattoiltaa.

Hyräilin...

Näin sydämeeni Joulun teen, 
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti