lauantai 9. tammikuuta 2016

Juutalaiskorttelit Krakovassa

Tämä on nyt viimeinen postaukseni Krakovasta.
Puolalaisen ystäväni kanssa kävimme vielä Krakovan juutalaiskortteleissa; ghetoissa joiksi niitä myös kutsutaan.

Olimme jo aikaisemmin käyneet sellaisella sähköautolla kiertelemässä Krakovan ympäriinsä, ja myös näillä alueilla. Se menee kuitenkin niin nopeasti ettei niin paljon kerkeä hahmottaa kuin kävelykierroksella.
Aluksi näimme Helena Rubisteinin syntymäkodin:






       

Alueella oli todella paljon 
kivoja kahviloita ja ravintoloita.
Tämä oli vanhaan talliin tehty.



Tämän pienen kahvilan seinät olivat täynnä
vanhoja valokuvia.
Se herätti paljon ajatuksia...keitä olivat nämä ihmiset? Mikä oli heidän historiansa?
 Kävelyä ja jutustelua...siitä on hyvä kaupunkiloma tehty.


 Näimme lohikäärmeen vielä pimeälläkin.



Itse en saanut hyvää kuvaa kun se syöksyi tulta joten lainasin netistä.




Suosittelen Krakovaa kaupukilomakohteena. 
Mekin menemme vielä uudelleen, sillä emme mm. kerenneet lainkaan käydä suolakaivoksilla, joka on yksi Puolan kuuluisimmista nähtävyyksistä:
WIELICZKA SALT MINE

Krakovassa on erittäin helppo löytää asiantunteva opas. Niitä on kaupungillakin, mutta sen lisäksi turistitoimistot auttavat. Meidän oppaan olivat puolalaiset ystävämme hankkineet. Matkatoimistot välittävät myös erilaisia kierroksia ja ensi kerralla haluaisin osallistua seuravaan kierrokseen, vaikka juutalaiskortteleissa olemmekin jo kierrelleet:

Tällä kertaa jätämme Puolan ja Krakovan...mutta sinne siis palaamme vielä :).
Samalla kun kirjoittelen tätä yritän pelastaa vanhalta koneelta valokuvia. Ei oikein tahdo onnistua. Sen vuoksi talletan kuvia mm. tänne blogiin ja sen lisäksi alan nyt tekemään albumeita ja valokuvakirjoja. Ne ovat niin paljon kivempia kuin valokuvat koneella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti