maanantai 4. tammikuuta 2016

Jouluisessa Krakovassa


Krakovan keskiajalta peräisin oleva vanha kaupunki kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin ja se on säilynyt erittäin hyvin, lähes vahingoittumana toisesta maailmansodasta.

Se keskittyy Rynek Główny -aukion ympärille, jonka keskellä kohoaa renessanssin ajalta peräisin oleva Verkahalli. Siellä myydään mm. kaikenlaisia matkamuistoja.

Aukion/torin laidalla oli hevoskärryjä valmiina viemään turisteja kaupunkikierrokselle. Ne olivat niin kauniita että varmaan joka kerta ohi kävellesäni halusin ottaa kuvan: 








Upea joulutori ja kaikenlaista herkullista tarjolla:


Suklaasta tehtyjä työkaluja...



Me muuten syötiin yhtenä päivänä tuossa kuvan vasemmalla puolella olevat golonkat...

Ne oli ihan ok:n kokoiset verrattuna golonkaan jonka mieheni sai ruokaravintolassa. Se oli ihan valtava: yli 2 kg!

Sitä ei ehkä tästä kuvasta ihan hahmota, mutta suuri se oli!
Mitä golonka sitten on? Minulla ei ollut aavistustakaan mutta maailmankiertäjä mieheni tiesi ja halusi  kokeilla Krakovassakin. Oli kerran kuulemma saanut todella hyvää joka oli jäänyt mieleen.  Golonka on jokatapauksessa puolalainen sianpaisti, ja maistuu: sianpaistilta. Se torilta ostettu oli oikein maukas. Golonkassa on tosin paljon osia joita ei voi syödä. 
Huvi- filminpätkä golonkasta:




Kaikkea oli tarjolla hevosenkengistä lähtien.


Tikkareita poikineen, tonttuineen ja Angry Birdsitkin olivat pyrähtäneet makean muodossa torille:



Torin joulukuusi joka oli yksi sadoista ellei tuhanisista valaistuista joulukuusista joita kaupugissa näimme. niitä oli jokapaikassa. kaikkien kauppojen ulko-ja sisäpuolella, kahviloissa, kirkoissa. Kirkoissakin oli monta kuusta. 
Ja minusta joulukuuset ovat niin kauniita että aina saivat muut minua odotella 
kun unohduin katselemaan. Ja kuvaamaan. 




Yleensäkin Krakovassa oli paljon kaunista. 

Enkä ihmettele että Krakovan joulumarkkinoita mainostetaan yhtenä Euroopan parhaiksi ja kauneimmiksi. Jouluperinteet ovat rikkaat.


Kävimme myös valtavassa ostoskeskuksessa (Galeria Krakowska)
joka niinikään oli koristeltu todella jouluiseksi.
Runsaaseen tyyliin:
Ostarissa oli tarjolla jokaiselle jotain.
Siellä oli alkanut alennusmyynnit joten porukkaa oli niin paljon että me emme 
siellä kauan jaksaneet kierrellä. 
Mutta sen verran kerkesin vilkuilla että monia merkkituotteita 
olisi saanut edullisemmin kuin täältä Pohjolasta.



Näin jouluisissa tunnelmissa minä olen todella lopettelemassa joululomaani. Eilen (sunnuntaina) vietettiin vielä tunnelmainen,  jouluinen hetki koko pikkuperheemme kanssa kun T tuli kotiin.
Aamulla ajoimme Osloon ja tunnin päästä olen lähdössä ensimmäiseen yövuoroon tänä vuonna.
Ihana loma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti