Kun kaipaa tassujen ääniä

Laitoin just kahvikoneen lämpiämään ja kirjoittelen sillä aikaa pari riviä. En taaskaan saanut itse vastattua kommenttiin, turhauttavaa.

Kiitos Scarlet onnitteluista. Me todella odotetaan Lillemoria innolla ja kaivataan koiraa taloon. Sen kaipauksen meidän Impala ja Winston meihin rakkaudellaan herätti. Siitä että meillä oli karvainen perheenjäsen tuli niin tärkeä osa meidän identiteettiä, ja antoi niin paljon. Koirathan oli ihan keskipisteitä meidän elämässä. 

Nuo kaksi koiraihanuutta muutti meitä ihmisinä valtavasti, enkä kaipauksen tuottaman kivunkaan vuoksi antaisi koskaan niitä vuosia pois. Joka päivä muistamme heitä kaipauksella, juttelemme heistä jne. Sydämestä kouraisee ihan oikeasti: fyysisesti ja henkisesti ja se tekee kipeää. 

Vieläkään en tahdo uskoa että tämä viimeisin, Winston, Wimppu mamman kulta on pois. Antaisin mitä tahansa että saisin sen viereeni.

Rakkaus ihmisen ja koiran välillä on jotenkin niin aitoa ja kaunista, ja Winstonin ja Impalan muistoksi istutamme kaksi kaunista puuta Tornitalolle, 

niiden istutusmultaan sekoitamme vähän polttotuhkaa.

Vähän epäselvä kuva- netistä lainattu. 

Mutta tällaisia koristekirsikkapuita istutamme kaksi. Ne kukkivat aina kauniisti näin keväällä - lempivuodenaikanani. Tänäänkin ihailin niitä Oslossa. 

Hoitelen sitten puita rakkaudella, ja Lillemorille kerron niiden varjossa tarinoita maailman ihanimmista "koira-isoveljistä". 

Minä olin eilen ihan superaktiivinen yövuorojen välissä...tavallisesti satsaan ensisijaisesti lepäämiseen. Anyway,  ensin olin keskellä päivää keskustassa onnittelemassa yhtä työkaveria joka meni maistraatissa naimisiin ja sen jälkeen lounaalla. Sen jälkeen tehokasta nukkumista pari kolme tuntia kunnes lähdin vanhojen työkavereiden kanssa illalliselle. Me kutsumme porukkaa varaperheeksi...ja tapaamiseen tuli yksi entinen lempityökaveri jota en ole tavannut pitkään aikaan muuton takia. Oli vain mentävä vaikka väsytti. 

Tänään otankin ihan rennosti vaikka onkin vuotuinen Holmenkollen-stafett ja meidän osastolla oma joukkue! Olis voinut mennä iltapäivällä heiaamaan ja sen jälkeen sushille ihan tuohon meidän viereen. Mutta taidan jättää väliin...

Juon nyt sen kupin kahvia ja katson jakson englantilaista krimiä NRK-tv:ltä. En tiedä näkyykö Suomessa mutta kannattaa kurkata. Siellä on usein monia hyviä sarjoja, paljon englantilaisia joista tykkään kovasti. 

Kuulumisiin, 

Milli