Melkein kahden vuoden paussi

Marraskuinen perjantai-ilta Oslossa. Minulla on työviikonloppu, muuten olisimme jo Ruotsissa. 

A katsoo sarjaa ja minä selailen koneella. Huomasin että täällä on mun blogikin joka on jäänyt ihan huomiotta.
Laitanpa pienen päivityksen että hengissä ollaan.

Tämä ja viime vuosi ovat olleet todella tapahtumarikkaita eikä vain positiivisessa mielessä. Onneksi meillä on ollut toisemme, ja meidän välinen suhde on vain vahvistunut. Nyt toivomme että elämä tasaantuu eikä tarjoaisi ihan niin paljon unettomia öitä.
Aina on kuitenkin vielä enemmän kiitosaiheita... ja niihin olemme aina halunneet kiinnittää päähuomiomme.

Iselin nukkuu tuossa meidän välissä sohvalla. Se on aivan ihastuttava koira ja vallannut meidän sydämet kuten kaikki meidän koirat ovat tehneet. Jokaisella oma paikkansa...

Laitoin nyt tähän Iselinin pääsiäiskuvan (2018) koska se oli niin helposti löydettävissä :).

Iselin oli aina tosi stressaantunut juoksuajoista ja valeraskauksista: masentunut, huono ruokahalu...ja nuo periodit kesti joka kerta kauan. Sen vuoksi päätimme sterilisoida pienen koiramme lokakuussa.

Leikkaus oli kyllä kovempi kuin arvasimmekaan, kesti aika kauan ennen kuin neiti oli oma itsensä. Ja oudointa oli ettei se alkanut juomaan vettä leikkauksen jälkeen.  Jouduimme ruiskulla antamaan vettä ettei se aivan kuivuisi. Yritimme kaikkemme...maustoimme vettä, astioita oli joka paikassa, olimme huomioimatta, huomioimme; you name it. Työpaikallani kaikki seurasivat tilannetta ja sain vinkkejä psykologeilta, terapeuteilta, lääkäreiltä  ja muilta ystäviltä mitä kaikkea vois kokeilla.

Ja täytyy mainita että minä itsekin teen päivittäin töitä syömis/juomishäiriöisten lasten kanssa. Mutta koira on aina koira...ei sille nenämahaletkua tuosta vain laiteta :D.Nuo mun nenämahaletkuajatukset herätti yleistä hilpeyttä AHUS:ssa ( Akerhus Universitetssykehus). Mutta olimme niin huolissani...ajattelin että en halua että Iselinistä tulee "drikkevegrer."../ eli että se ei vain halua juoda itse vaikkei mitään fyysistä syydä juomahaluttomuuteen löytyisi. Sellaisia lapsia on...

Ajattelimme että Ruotsiin pääsyä vielä kokeillaan: Iselin rakastaa Tornitaloa ja siellä olemista. Ehkä se vain unohtaa kaiken muun ja alkaa juomaan...

Ja sitten ihan ykskaks kun 10 päivää!! / ( ne oli pitkiä) oli kulunut  kuulimme maailman ihanimman äänen: koira juoma-astiallaan. Tämä tapahtui muuten samana päivänä kun olimme lähdössä Ruotsiin. Ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia juomisen kanssa.

Arvelimme (arvelemme edelleen)  koko ajan että Iselin on yrittänyt juoda tosi nopeasti leikkauksen jälkeen ja säikähtänyt että juominen sattui intubaatiotuubin aiheuttaman nirhauman vuoksi. Koiraneitimme voi olla tuollaisissa tosi herkkä eikä unohda aivan heti jos joku on ollut epämiellyttävää tai jopa pelottavaa. 

Nyt Iselin on taas oma iloinen, puolivilli itsensä ja olemme onnellisia että saa niin ollakin ilman noita ylipitkiä hormonaallisia pausseja. Iselin on kuvassakin erittäin kiltin näköinen ja niin se oikeasti onkin. Superkiltti ja eloisa. Rakastaa elämää. Haluaa kyllä mielellään määrätä mihin kävelyllä mennään...mutta kukapa ei haluaisi? 

Tapaamisiin...