keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Hammerfest- maailman pohjoisin kaupunki

Olemme vihdoinkin saapumassa Hammerfestiin, maailman pohjoisimpaan kaupunkiin. Tai ainakin norjalaiset kutsuvat sitä sellaiseksi - usein sitä kutsutaan yhdeksi maailman pohjoisimmista kaupungeista. Tiedä tuota...pohjoisessa se ainakin on.
Yötön yö (kesällä) kestää siellä yli kaksi kuukautta.
Kun olimme siellä oli juuri alkamassa kaamos, joten kuvat ovat kuin illalla otettuja vaikka kello oli vain yhden kahden aikaan päivällä. Iltapäivällä oli jo ihan pimeää, ja viikon päästä meidän käynnistä ei siis aurinko noussut enää ollenkaan.
Aikaa ilman aurinkoakin kestää 2-3 kk.
Ennen kuin saavuimme satamaan laivalla oli pelastushelikopteriharjoitus:
Hammerfestissa asuu noin 10000 ihmistä.
Ennen Hammerfestiin saapuessa  meitä "tervehti" Lumikki/ Snøhvit, suuri maakaasukenttä. Hyvin paljon keskusteltu projekti, sillä sitä pidetään suurien hiilidioksiidipäästöjen vuoksi vaarallisena herkälle Barentsinmerelle.

Hammerfest:

Luulisi ehkä että täällä on todella kylmä mutta niin ei ole. Golf-virta on lämmin virta, ja yli kymmenen asteen pakkasia ei juuri ole.
Hammerfestin satamassa on Jääkarhuklubi/ museo jossa ilmanmuuta piti käydä:

Museon näyttelytiloista löytyy mm. täytettyjä jääkarhuja, hylkeitä, ilveksiä, susia, jne.

Hammerfestin Jääkarhuklubi (www.isbjornklubben.no) on museo, joka esittelee Hammerfestin historiaa Arktisena metsästys ja kalastus keskuksena.

Tutuistuimme myös kaupungin keskustaan:



Moikka!

Satamassa meille toivotti hyvää merimatkaa venäläinen haitarinsoittaja hymyn kera...

Minä toivotan itselleni ja sinulle joka ehkä satut täällä käymään hyvää joulukuista keskiviikkopäivää. Kello on vasta kuusi, olen ollut jo puolisen tuntia hereillä.
Ulkona tuulee kovasti...Ruotsiin onkin luvattu myrskyä.
Mielen täyttää kiitollisuus siitä että on lämmin koti.
Minulla on muuten netin aloitussivuna Positiivareiden joulukalenteri joka on tänä vuonna erityisen ihana: Tommy Tabermannin ajatuksia ja kaunista, rauhallista musiikkia.
Sen lisäksi olen jo jonkin aikaa aloittanut aamuni niinikään Positiivareiden Ajatusten aamiaisella...tänään siellä luki:

Ethän koskaan ajattele, ettet olisi kyllin hyvä, 
sillä muut ihmiset näkevät sinut juuri sellaisena 
kuin sinä itse näet itsesi.


Kivan tsemppava teksti :D....
Näihin ajatuksiin ja tapaamisiin,

Milli

4 kommenttia:

  1. Tuollaiset elämänolosuhteet vaativat ihan omanlaisensa ihmiset. Sellaiset, jotka voivat nähdä nuo olosuhteet mahdollisuutena, eikä rajoituksena.
    Iloa viikonloppuusi!!
    Hanna

    VastaaPoista
  2. Tulikohan kommenttini aiemmin perille...

    Siunattua vuotta 2015 sinulle ja perheellesi!!

    T. Hanna

    VastaaPoista
  3. Hei Milli,

    ylltätysterveiset Suomesta:-) Mitä kuuluu? Joko gradu on valmis?

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo gradu valmis...koko ajan tulee jotain joka vie huomion ja keskittymiskyvyn...

      Poista