Hyvää viikonloppua

Nopsasti käväisen täällä ruusujen kera toivottavamassa hyvää viikonloppua.
Kokelin tässä meidän järjestelmäkameraa miettiessäni jaksanko ottaa sen reissulle mukaan vai en.

Kyllähän sillä ihania kuvia tulee, kun aihe on kaunis...varsiltaan rupsahtaneet ruusut hehkuvat uudelleen kun ne laittaa kauniiseen maljaan. Muutenkin aivan fantastinen koriste esim. juhlaruokapöytään perinteisen kukkakimpun sijaan. Joka kuitenkin nostetaan heti pois---kun ei sen läpi näe toisella puolella istuvaa :)...niin ainakin meillä tuppaa käymään.

Mehän lähdemme perjantaiyönä -kone lähtee kuuden jälkeen aamulla- Shanghaihin. Olemme siellä reilun viikon...en tiedä päivitänkö reissun aikana niin paljon...? Yleensä päivät menee NIIN nopeasti kun on reissussa...ellei muutenkin. Mutta ainakin sen jälkeen.

Ja jos tuolla pohjoisessa oli lumoavan rauhallista, hiljaista niin Shanghai taitaa olla toinen äärilaita:). Kiinan suurin kaupunki...ehkä myös maailman? Kukapa sen tarkkaan tietää. 

(Noin 25 milj. asukasta)

Siellä on paljon katsottavaa ja koettavaa, josta pyrimme ne "tärkeimmät" reilun viikon aikana ehtiä. Kotiin tullessa viimeistään kerron tuon kaupungin tunnelmista.

Silloin jatkuu myös Hurtigruten-kertomus.

Nyt en vain ole kerennyt enempää...paljon tekemistä ennen matkaa. Huomenna on mm. tärkeä tapaaminen ohjaajan kanssa ja siihen on valmistauduttava kunnolla. Winstonkin pitää käyttää omalla eläinlääkärillä ennen sitä. Hän on muuten juuri tuo iloinen, suloinen nainen joka on kuvassa.

Kaikkea hyvää ja nähdään taas!

Kiitos ja ruusuja kommenteista, ne on kyllä niin ihania.

Lämmittää sydäntä.

Auringonnousu Jäämerellä / Hurtigruten osa 5

Seuraavana aamuna olimme lähestymässä maailman pohjoisinta kaupunkia ja meitä hellittiin ja lellittiin taas kerran huikealla auringonnousulla.  Sehän ei tapahtunut ihan kukonlaulun aikaan, niin hyvin kerkesi kannelle kuvaamaan vielä aamiaisen jälkeenkin:). Ihan kuin se olisi erityisen kaunis...?edellisillan kovan merenkäynnin jälkeen.
Tuli mieleen Muumipappa joka arveli että:
Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.
Sehän on ihana ajatus...ja ehkä se on niin? Elämänkin merellä.

       Toisella puolella olivat värit puolestaan pastellinpehmeät:

     Sivuutimme  ylösmenevän Hurtigrutenin:

Tästä parin tunnin päästä saavuimme sitten maailman pohjoisimpaan kaupunkiin, Hammerfestiin.
Siitä ensi kerralla...

Kevätkö tuli?

Ainakin lumi on sulanut vaikka sitä oli vielä pari päivää sitten vaikka muille jakaa.
Tultiin suuri kävelyltä Winstonin kanssa ja täytyy rehellisyyden nimessä sanoa että Oslo ei näyttänyt kauneinta puoltaan. Ei vaikka taivas oli kirkas ja aurinko paistoi. Kadut olivat niin roskaiset.
Se on tämän kaupungin varjopuoli. 
En tiedä mikä mättää. Eikö täällä satsata katujen siivoukseen, vai onko kaupungin asukkaat erityisen slarveja? Ehkä molemmat?
Ja sitten yksi valtavan suuri puute ainakin. Yleisiä roskiksia ei ole juuri ollenkaan, tai ainakin liian vähän. Luulen, että se osaltaan aiheuttaa sitä että roskat heitetään kadulle. EN silti puolusta heittämistä, mutta olen vain aika usein miettinyt tätä. Enkä ole ainoa. Siitä käydään aika ajoin keskustelua...seuraavat kuvat eivät ole herkkäsieluisille. Varoitus.

Tervetuloa Osloon...ikävä kyllä, mutta Juuri tältä voi maanantaiaamu näyttää.
Kuvat on (yhdestä) aihetta käsittelevästä lehtijutusta jonka löydät tästä. 

Luulen että suurin osa kuitenkin laittaisi roskat roskikseen jos niitä olisi tarpeeksi. Ne slarveimmatkin. Ja kaikenlaiset "älä heitä roskia kadulle", "poimithan koirasi jätökset" kampanjat ym. ovat mielestäni hukkaanheitettyä - en usko että roskaus sillä loppuu.
Ei niitä eikä seuraa ne joille ne on tarkoitettu. Roskiksia lisää on minun lääkkeeni.

No, ei ollut kovin ihana keväinen aihe, tulipahan vain mieleen.
Muuten on tottakai mielessä tuo gradu...olen viikonloppuna lukenut Gradutakuuta. Olin töissä koko viikonlopun joten paljon muuta en gradun eteen tehnyt. Nyt teen suunnitelmat tälle viikolle, perjantaiksi sovin treffit ohjaajan kanssa.

Muuten on mielessä oikeastaan 99,9 % ajasta Winston. Se uusi ruokavalio ei taida sopia. Olemme olleet tosi tarkkoja, se ei ainakaan siitä ole kiinni. Paistoimme niitä lammaskarkkejakin, ja niistä tuli onnistuneita. Mutta ei se auta;  ehkä...ehkä Winstonin kutina ruokailun jälkeen on helpottunut, mutta korvat ovat pahentuneet. Samoin vatsa on aika sekaisin. Winstonillahan on nimittäin vielä sekin: erittäin herkkä vatsa! Ollut vauvasta lähtien. Huomasimme heti suuren eron esim. Impalaan joka pystyi syömään mitä vain. Winston reagoi pienimpäänkin. Siihen loppui Hillsin hypoallergen ruoan kokeileminen. Winston meni viikon sisällä vesiripulille ja sen piti päästä ulos 2-3 kertaa yönkin aikana. Joten pitäisi löytää ravinto joka sopii sekä iholle että vatsalle. Ilman kanaa, nautaa, ehkä sianlihaakin...you name it.
Me ei oikeastaan tiedetä mitä me tehtäis, kirjoitankin nyt sille Baddakylle,...vaikka tuntuu että se parhaimmilla asiantuntijoillakin on kuitenkin ihan hakuammuntaa tuo koiran hoito ja hoito-ohjeiden anto. Mutta kun me niin toivoittais että Winston pääsisi kutinasta ja infektiokierteestä eroon.
Yksi päätös me ollaan tehty. Yhtään leikkausta Winstonille ei tehdä ellei saada tätä primääriasiaa kuntoon. Jokainen koiranomistaja tietää että keskittymiskykyä muihin asioihin on vaikea löytää ellei sillä rakkaalla ole kaikki hyvin.
Tässä pieni filminpätkä Winstonista kun se lohduttaa minua kun olin lievässä flunssassa ja lepäsin. Jos ihmettelette ympäristöä niin se on Tornitalon yläkerrasta eli rakennustyömaalta. Sinne me tehtiin tuollainen "lepotila". Silmät ovat siis paremmat...tuossa vaiheessa epäilimme ettei Winston näekään kunnolla. Kyllä se näkee ja silmät ovat nyt kirkkaat...
En saa sitä filmiä ainakaan tähän hätään onnistuneesti tänne. Harmi. Tässä on yksi kuva samasta tilanteesta:

Winstonhan on tuossa lohduttamisessakin aika ronski poika. Tyyliin...no niin emäntä täältä tulee suukkoja! Eikä tahdo ymmärtää että se on aika painava kun lepäilee tuossa päällä, haha.
Meille se on vain niin rakas juuri sellaisena kun se on.
Hyvää maanantaita ja alkanutta viikkoa!
Hurtigruten-kertomuskin jatkuu kun vain taas kerkeän paussille:)
Virtuaalihalauksin, Milli

Hurtigruten osa 4/ Kirkkoniemi

Seuraavana aamuna lähestyimme  Kirkenesiä, joka on Hurtigruten "päätesatama" pohjoisessa.
Meitä muuten hemmoteltiin joka aamu toinen toistaan kauniimmilla auringonnousuilla vaikkei aurinkoa muuten juuri päivän mittaan nähnytkään.
Ja ne maisemat. Ne ovat niin Uskomattoman kauniit!

Kirkenes on suomeksi Kirkkoniemi ja siellä asuukin aika paljon suomalaisia.
Ja se sijaitsee ihan Venäjän rajan tuntumassa.
Päivän retki olikin sitten raja-asemalle.

Tässä turistit ovat tulossa laivasta, ja jakautuvat linja-autoihin kielen mukaan. Mehän oltiin AINOAT pohjoismaalaiset matkustajat, joten olimme joko englanninkielisessä bussissa ja jos se oli aika täynnä menimme saksankieliseen. Miehenihän puhuu sujuvaa (erittäin hyvää) saksaa. Minäkin olen sitä opiskellut mutta osaaminen on sitten sitä ja tätä. Nyt Norjassa asuessani olen huomannut että saksaakin on helpompi ymmärtää, mutta ei se nyt kyllä oikeesti hienosti mene. Kuiskuteltiin sitten vähän mieheni kanssa kun kaikki muut nauroivat antoisasti ja minä vain ihmettelin...Minä joka niin tykkäisin nauraa:).

 Taivas ihan leiskui auringonnoususta kun olimme nousemassa busseihin. Ikäänkuin se haluaisi sanoa pohjoisen ihmisille: en ole unohtanut enkä unohda teitä!

Pari kuvaa otettu matkalla rajalle...bussin ikkunasta.
Jälleen saimme kuulla todella mielenkiintoisia tarinoita Kirkkoniemestä. Sen historiasta, kulttuurista jne. Aika paljon sodasta. Toisen maailmansodan aikana nimittäin Kirkkoniemi tuhoutui lähes kokonaan, sinne tehtiin mm. monta sataa pommituslentoa. Sitä miehittivät (ja tuhosivat) sekä saksalaiset että neuvostoliittolaiset.
(Tuossa ylläolevassa kuvassa on muuten iso järvi.)

Tosi hyvä ja mukava oppaamme. Aito pohjoisen poika, asunut joskus Saksassa ja naimisissa saksalaisen kanssa.

 Maisemaa rajalta.

Siellä rajalla ei oikeasti ollut mitään muuta kuin tuo kyltti.
Ja pienen pieni (muutama neliö) matkamuistomyymälä.
Sekä WC:

Oli aika kylmä.....tää on muuten se villatakki jonka ostin Nordkapista.
Siinä on tuulenpitävä vuori joten sitä voi pitää ulkotakkina.

A:lla on muuten selässä uusi, huippukiva vintagetyylinen reppu, mikä ostettiin myös Tromssasta. Hän oli sen jo jostain lehdestä aiemmin pongannut, ja tiesi mitä haki._

Sitten matka jatkui ja me ohitimme suuria suuria rautakaivoksia joiden lähelle ei saanut edes ulkopuoliset ajaa. Siellä tehdään koeporauksia...Nuo kuvassa eivät siis tällä kertaa ole luonnonvuoristoa vaan kaivauksia.
Minun mielestä kaikki tuollainen on aina niin jännittävää ja salaperäistä...siis kun ei saa ajaa alueelle tms.

 Tässä vaiheessa aurinko on jo laskemassa vaikkei reissu kestänyt paria tuntia kauempaa...

Osa meidän bussilaisia. Suurin osa laivalaisista oli +60...ja todella paljon amerikkalaisia. Juuri tässä kuvassa oli sveitsiläinen pariskunta joka oli nuorempi. Ikähaarukka johtuu varmasti osaltaan suht` kovasta hinnasta (ja siitä ettei mielenkiinnon kohteena lomalla ole hurvittelu, vaan luontoelämykset... haha). Tuo suluissa ollut on kyllä varmasti tottakin. Olimme viikon laivalla emmekä nähneet Yhtään ainoaa edes lievästi juovuksissa olevaa ihmistä.

Matka jatkui sellaiselle näköalapaikalle josta näki hyvin Kirkkoniemen:

Ja Hurtigrutenin Finnmarkenin, meidän laivamme. On se niin uljaan näköinen tuossa aitonorjalaisessa maisemassa. Jotka saitte meiltä joulukortin, tunnistatte ehkä kuvan. Teetin siitä postimerkkejä.

Te ette voi uskoa kuinka me tykättiin joka hetkestä vaikka olikin aika vilpoinen...tuulikin ihan suht napakasti.

Yritin saada kuvan näistä systeemeistä,
 joilla pyydystetään kuningasrapuja. 

Sitten olikin taas aika jatkaa matkaa. A juoksi sataman lähellä olevaan kauppaan ostamaan joitain juttuja joita tarvitsimme. Aikaa oli tosi vähän...harvoin olen ollut yhtä hermona. Kerkeääkö hän takaisin...? Milloin minun kannattaa mennä pidättelemään laivaa? 

 Kuvia satamasta...

Ja niin hieno Finnmarken, johon onneksi kerettiin. A tuli 2 minuuttia ennen lähtöä.

Tämä ilta ei päättynyt minun osalta niin rattoisasti ja hyvän ruoan merkeissä kuin edellinen.

Tulin nimittäin merisairaaksi ensimmäisen kerran elämässäni:

Vihreä väri on tarkoitettu kuvaamaan sitä miten huonovointinen olin. Merenkäyntihän on useinkin aika kovaa tuolla pohjoisessa. 

Mieheni joutui menemään yksin syömään kolmen aterian illallisen...mutta se ei kuulemma ollut mikään erikoinen. En siis jäänyt mistään paitsi. Taisi kyllä rakkaus puhua?...kun kaikkina muina iltoina ruoka oli ihan ensiluokkaista.